Haluaisin muuttaa pois keskustasta. Pois kaupungin hälinästä, asfalttiviidakosta, korkeiden talojen varjosta kaupungin ulkopuolelle, jossa on ruoho vihreämpää ja ihmiset iloisempia, järvestä saa onkia omat kalansa, keksiä omat kalavaleensa, ja sienimetsä karhuperheineen alkaa heti oman pihan reunasta. Kotina suloinen, pieni mummonmökki (rintamamiestalo kuivan korrektisti ilmaistuna) rantasaunalla ja puuliiterillä.
Vielä toistaiseksi joudun tyytymään tästä haaveilemiseen.
Unettomina iltoina mukavia ajatuksia miettiessäni olen jo sisustanut mökin valmiiksi, suunnitellut pihapiirin kauniiksi ja kehittänyt mielikuvasta kokonaisen pienen unimaailman naapureineen ja ihmissuhteineen. Unen tulon viivästyminen ei haittaa, kun pääsee seikkailemaan omaan pieneen maailmaansa, joka on olemassa vain minua varten.
Mitä tulevaisuus oikeasti tuo tullessaan: kaupunkia, maaseutua, kotimaata tai ulkomaata, sitä en voi enkä haluakaan tietää. Asun omassa, kauniissa yksiössäni mukavassa kaupungissa sen hyvien puolien parissa lähellä ystäviä ja sairaalaa (lue: koulua). Omakoti- ja pihatyöhimojen tullen käyn tekemässä niitä vanhempieni luona tai talkoilemassa ystävien mökeillä. Yksi asia kuitenkin on varmaa: en ymmärrä kaupunki-ihmisiä, enkä tule ikinä ymmärtämäänkään. Maailma kaupunkien ulkopuolella on minua varten. Maaseudun rauha kutsuu; tulevaisuus on vain kiinni siitä, vastaanko siihen.
tiistai 26. huhtikuuta 2011
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Elävä tuli. Järven pinta. Meren aallot. Hypnoottisia näköaistin herkkuja, joita voisi tuijotella ajasta ikuisuuteen silti kyllästymättä niihin. Samat ilmiöt eri ympäristössä, eri puitteissa, ja kuitenkin näky säilyy samana kuin aina ennenkin missä tahansa päin maailmaa, minä tahansa ajankohtana. Rauhoittuessaan hetkeen voi kuitenkin tulla joskus löytäneeksi uusia luonnon tarjoamia jälkiruokia, kuten talven jälkeen kesäauringon ensisäteille antautuessani huomasin.
Pilvien reunat. Kuten tulen liekit, nekin elävät, muuntuvat, katoavat ja uusiutuvat kiinnittäen kaiken kapasiteettisi niiden tuijottamiseen. Juuri pilvien reunat tarjoavat parhaan hypnoosin muodostaessaan kontrastin kirkkaan sinisen taivaan kanssa - paikan, jonne haluaisit päästä vierailemaan useammin kuin on mahdollista. Alhaalta päin tarkasteltuna ne ovat arkista herkkua, mutta entä sivusta ja ylhäältä päin? Luksusta, harvinaista herkkua, oikeaa näköalojen kaviaaria! Ihmistä, minua ainakaan, ei ole luotu pysyttelemään tiukasti jalat ja katse maassa!
Lumoavat näyt ovat kuin portti toiseen maailmaan. Ainakin ne tarjoavat hetken harhautuksen tästä maailmasta - tai oikeastaan siitä maailmasta, jonka ihminen luo päänsä sisään murheineen ja paineineen unohtaen nollata ne aina välillä. Näiden näkyjen kiinnittäessä huomiosi ja suurimman osan aisteistasi aivosi saavat tarvitsemansa tauon raskailta, mutta yhä keveneviltä ajatuksiltasi, jotka kevenevät sitä enemmän, mitä pidempään pysyt näkyjen vankina.
P.S. Toinen Nobel-kirjailija takana. Tällä kertaa kyseessä oli Laxness: Salka Valka. Teos oli täynnä elämänvoimaa, tunteita ja ihmisen suurta pienuutta tässä maailmassa. Kenties samaistuinkin kirjan päähenkilöön Salvör Valgeduriin tietyllä tavalla. Laxness palkittiin Nobelin kirjallisuuden palkinnolla vuonna 1955 "for his vivid epic power which has renewed the great narrative art of Iceland."
Pilvien reunat. Kuten tulen liekit, nekin elävät, muuntuvat, katoavat ja uusiutuvat kiinnittäen kaiken kapasiteettisi niiden tuijottamiseen. Juuri pilvien reunat tarjoavat parhaan hypnoosin muodostaessaan kontrastin kirkkaan sinisen taivaan kanssa - paikan, jonne haluaisit päästä vierailemaan useammin kuin on mahdollista. Alhaalta päin tarkasteltuna ne ovat arkista herkkua, mutta entä sivusta ja ylhäältä päin? Luksusta, harvinaista herkkua, oikeaa näköalojen kaviaaria! Ihmistä, minua ainakaan, ei ole luotu pysyttelemään tiukasti jalat ja katse maassa!
Lumoavat näyt ovat kuin portti toiseen maailmaan. Ainakin ne tarjoavat hetken harhautuksen tästä maailmasta - tai oikeastaan siitä maailmasta, jonka ihminen luo päänsä sisään murheineen ja paineineen unohtaen nollata ne aina välillä. Näiden näkyjen kiinnittäessä huomiosi ja suurimman osan aisteistasi aivosi saavat tarvitsemansa tauon raskailta, mutta yhä keveneviltä ajatuksiltasi, jotka kevenevät sitä enemmän, mitä pidempään pysyt näkyjen vankina.
P.S. Toinen Nobel-kirjailija takana. Tällä kertaa kyseessä oli Laxness: Salka Valka. Teos oli täynnä elämänvoimaa, tunteita ja ihmisen suurta pienuutta tässä maailmassa. Kenties samaistuinkin kirjan päähenkilöön Salvör Valgeduriin tietyllä tavalla. Laxness palkittiin Nobelin kirjallisuuden palkinnolla vuonna 1955 "for his vivid epic power which has renewed the great narrative art of Iceland."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)