Muuttolinnun tie

Kerta toisensa jälkeen on talven selkä taittunut ja muuttunut kevään kautta kesäksi. Kolme kokonaista vuodenajan kiertoa olen ehtinyt nähdä lennettyäni pesästä kohti uusia seutuja ja kohti uusia seikkailuja. Kuten kunnon muuttolinnun kuuluukin, rakensin oman pesäkoloni pohjoisee(mpaa)n sirkuteltuani elämäni alkupuoliskon etelän lämmössä ja auringossa. Muuttolinnuksi olen kuitenkin siitä erikoista sorttia, että talven sijaan karkaan herkästi kotipesästäni kesäksi eteläisemmille maille – mahtaisivat eläintieteilijät kutsua tätä pikkulintua varsinaiseksi vastarannan kiiskeksi.

Asuttuani ensimmäisen vuoden Kuopiossa pysyin täällä tarkoituksenani vallata itselleni reviiriä liidellen ympäriinsä uudessa ympäristössä, vaikka lajitovereita en vielä juurikaan ollut saanut visertelyseurakseni. Muita saman lahkon eri sukujen sirkuttelijoita oli kyllä tullut vastaan, mutta kommunikaatio ei heidän kanssaan pelannut aivan optimaalisesti (kuvittele itse sanovasi jollekin "tityy" ja saavasi vastaukseksi eriskummallisen "tsirp"in – se ei vain voi toimia pidemmän päälle).

Toisena vuodenkiertona pesäeron jälkeen (eli ensimmäisen lääkisvuoteni jälkeen) olin vihdoin löytänyt pienen parven omia lajitovereitani, tai ainakin saman heimon jäseniä. Oli helpompaa, kun ympärilläni oli jälleen samanlaisia lentokuvioita suunnittelevia siivekkäitä kuin mitä itsekin tein! Olisin halunnut pysyä kesän Kuopiossa pyörien ja hyörien parveni mukana, mutta olosuhteiden ajamana päädyinkin takaisin vanhaan kotipesääni Nurmijärvelle.

Olen nyt kyhäillyt omaa kotipesää näihin pohjoisiin maisemiin jo kolmen vuoden ajan ja jo kolmesti olen muuttanut löytämääni parempaan pesäpaikkaan. Tämänhetkinen oksa sijaitsee varsin tukevassa puussa hyvällä kohden metsää, mitä nyt samalla oksalla asuu eräs toinenkin höyhenekäs. Turvallisen kotipesän sijasta löydän itseni tänä tulevana kesänä taas jostain aivan muualta: etelämmästä, ja tällä kertaa ulkomailta!

Suuntaan täksi kesäksi siipeni kohti Tukholmaa mukanani yksi lajitoveri, joka on melkein kuin perheenjäsen minulle. Lähdemme hoitamaan hänen kanssaan muistisairaita entisiä kotimaamme muuttolintuja, jotka tekivät aikoinaan oman ratkaisunsa lentäessään länteen eikä suinkaan etelään tai edes pohjoiseen niin kuin minä tein. Nämä lännen linnut livertelevät varmasti varsin vieraalla tavalla, mutta syvältä heidän rinnastaan kumpuavat heidän synnyinsävelensä – ne sävelet, joita mekin parhaiten laulamme. Saattaa hyvinkin olla, että sirkutteluni on hieman monipuolisempaa, kun siivet auki syksyn tuulien kuljettamana palaan takaisin pohjoiseen oman kotipesäni lämpöön odottamaan uuden kylmän ajan alkua. Näin on jälleen yksi reitti kuljettuna tällä muuttolinnun tiellä.

P.S. Järkyttävää. Suorastaan groteskia. Ai että mikä? Lukekaa itse.