Täällä Pohjantähden alla

Me suomalaiset olemme kovin synkeämielistä pohjoista kansaa. Jurotamme jäykästi suu mutrussa kuin parhaillakin lahnoilla; muut ilmeet ovat näillä leveyspiireillä kortilla. Myrtyisä ilme kaikkoaa hetkeksi vain elämän eliksiirin, jota kuullaan kutsuttavan myös viikinkien väkijuomaksi tahi viisasten vedeksi, voimalla. Elämme erakkoina maiden ja merten takana poissa sivistyksen jaloista (poissa silmistä, poissa mielestä, vai miten se meni?) kykenemättöminä vaikuttamaan omiin oloihimme, varsinkaan kansallisen alkoholiongelmamme tultua päivänvaloon.

Pohjantähden alla ei mikään ole helppoa, ei oleminen eikä eläminen, vaan maailma laittaa jatkuvasti pahintaan. Jokaisen vuodenajan jokaisena hetkenä saamme taistella verisesti, jotta pysyisimme pystyssä tässä elämän piiskaavassa vastatuulessa, joka puhaltaa juuri (ja vain) meidän ylitsemme. Hyytävät, pitkät pakkastalvet hytisemme pimeyden kourissa näkemättä valon pilkahdustakaan, taistellen raivolla jokapäiväisestä ravinnostamme susien ja oravien kanssa. Jääpuikot roikkuvat parroistamme, eikä takkatulen loimukaan kykene niitä sulattamaan.

Kesät kärsimme unettomuudesta auringon pysytellessä taivaalla vuorokauden ympäri. Linnut laulavat aivan hemmetin lujaa, vähintäänkin sellaisella äänenvoimakkuudella, joka ylittäisi festareille asetetun desibelirajan mennen tullen. Pakenemme sisätiloihin tuota taivaalta kantautuvaa kakofoniaa, josta on jo kuitenkin ehtinyt tulla pysyvä tinnitus. Hetkinen, diagnoosi menikin tällä kertaa metsään – vinkuva ääni aiheutuukin kuulovaurion sijaan pienistä lentävistä verenimiöistä (ei, kyseessä eivät ole tulevaisuuden verokarhut), jotka tunkeutuvat sisälle taloosi vaikka kuinka tilkitsisit ovet ja ikkunat. Ininä, pistokset ja kutina (x10 000) ajavat sinut hermoraunion partaalle ja alat innolla odottaa seuraavaa talvea.

Entä välivuodenajat? Kylmää, märkää, pimeää ja pelottavaa. Muuta ei tarvitse sanoa.

Ihmettelen vain, miksi mielenterveysjonot kasvavat kasvamistaan, kansan henkinen hyvinvointi laskee kuin Nykäsen suosio ja surmateot käyvät vuosi vuodelta kummallisemmiksi. Kuten juuri kuvasin, meillähän on täällä vallan mainiot elinolot, ei mitään valitettavaa ja kaikki on aivan hyvin. Ihmettelen vain.