Sateen ropina ikkunalasia vasten, puiden tasainen humina. Muutoin täysi hiljaisuus. Sadepisaroiden ja märän nurmen tuoksu kutittelevat nenääsi.
Vesinorot juoksevat pitkin mustaa asfalttia matkalla ei mihinkään. Pienet sammakot loikkivat onnellisina mustien virtojen ylitse. Otat loikkijan käteesi, se kutittelee sopivasti, ja jatkat kulkemista veden pursuessa joka askeleella varpaidesi välistä. Sekin kutittelee.
Hämärä, autuas harmaus vallitsee kaikkialla pilviverhon levittäessä helmansa yllemme yrittäen saada meidät unohtamaan maailman käsittämättömän avaruuden.
Oi, kesäsade. Liian usein huomaa kaivanneensa jotakin vasta silloin, kun se osuu jälleen kohdalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti