Opiskelu on elämäntapa

On kulunut ihan liian pitkä aika siitä, kun viimeksi kirjoitin blogiini. Tekstini vaativat aina jonkinlaisen kimmokkeen, eikä inspiraatio tule väkipakolla. Tänä syksynä opiskelu on verottanut minua niin rankasti, että luovuus tuntuu kadonneen kuin kivi meren hautaan. Pian saan taas tilaa hengittää, sillä tämän vuoden viimeinen tentti häämöttää vain muutaman päivän päässä. Jälleen joulu tuo tullessaan tilaisuuden rauhoittumiseen kiireen keskellä! Tähän hetkeen sopii paremmin kuin hyvin kuunnella talven ensimmäinen joululaulu, joksi kiistatta valitsin Jean Sibeliuksen sävellyksen On hanget korkeat nietokset.

Tiesin jo etukäteen, että kolmas vuosi lääkiksessä tulisi olemaan kiireisin ja rankin kaikista ja varauduin siihen jo kesän puolella ajatuksella siitä, että en ehtisi paljoa urheilemaan tai näkemään ystäviä tai perhettä. Olisin lähestulkoon naimisssa KYSin ja koulukirjojen kanssa. En kuitenkaan osannut varautua kaikkeen, sillä opiskelun rankkuus on jo pari kertaa päässyt yllättämään minut täysin. Tänä syksynä minua ei ole ollut vaikea saada itkemään, ja kun se on tapahtunut, on se tullut sydämen pohjasta ja koko maailma on kaatunut päälle. Stressiä sellaisena, kun olen sen aikaisemmin kokenut, ei tänä syksynä ole paljoa näkynyt, mutta yksistään stressi ei tekisikään koulua näin rankaksi. Syynä on vapaa-ajan, oman, juuri minulle pyhitetyn ajan vähyys ja rentoutumisen mahdottomuus. Kukapa voisi rentoutua, jos tietäisi, että tavallisen 7-8 tunnin koulupäivän lisäksi pitäisi vielä suorittaa vuoden aikana miltei 150 tuntia omatoimista työtä: päivystyksiä, klinikoiden toiminnan seuraamista ja 24 potilaan tutkimista raportteineen. Kun vielä tentitkään eivät ole mihinkään kadonneet.

Joulukuusta suurimman osan tulen olemaan töissä, mutta se ei minua rasita. Töillä on selkeä, säännöllinen rytmi ja niiden loppumisajankohdan tietää täsmälleen, jolloin kaikki on hallinnassa ja myös vapaa-ajan hallinta on helpompaa. Töitä ei tarvitse ottaa myöskään kotiin. Opiskelu, sen sijaan... Motivaatio pitää olla korkealla, jotta opiskelun siivellä pysyy kiinni. Se vaatii kaiken aikasi, minkä vain uskallat sille antaa. Se on jatkuvasti ajatuksissasi, halusit tai et. Opiskelu määrää elämänrytmisi, antaa sinun odottaa itseään, vaatii ja käskee, eikä kerro etukäteen kaikkea, mitä tuleman pitää. Se määrää syömisesi, harrastuksesi, unesi, koko elämäsi tahdin, joka saattaa hyvinkin olla liian kova sinulle.

Opiskelu ei ole vain opiskelua, se on elämäntapa.
Onneksi vain väliaikainen.