Jälleen kaksi Nobel-kirjailijan kirjaa luettu. Ensin mainittakoon Isaac Bashevits Singer, joka sai palkinnon v. 1978 "for his impassioned narrative art which, with roots in a Polish-Jewish cultural tradition, brings universal human conditions to life". Lukemani kirja oli Moskatin suku, joka kertoi - palkintolausahduksesta päätellen - Puolan juutalaisista toisen maailmansodan kynnyksellä. En ole aikaisemmin juutalaisuutta sen kummemmin miettinyt, enkä varsinkaan sitä, miksi Hitler oli niin kovasti juutalaisia vastaan. Niin, miksi? Uskonpuhdistus? Rotupuhtaus? Kirjasta ei tähän vastausta löytynyt, joten kysymys jatkaa eloaan mieleni perukoissa, kunnes se löytää tyydyttävän vastauksen. Yleiskuva romaanista oli hyvin tiivistetty kirjan takakannen tekstiin: saippuaoopperaa painettuna tekstinä. Ihmissuhdesotkuja, katkeria kohtaloita, jännitystä ja suuria tunteita! Kaikki toki vanhan ajan tyyliin vahvalla juutalaisuudella sävytettynä.
Toinen lukemani kirja oli lyhykäinen elämänviisauskirja Villilintuja kirjailijalta Rabindranath Tagore. Tagore sai palkintonsa v. 1913 "because of his profoundly sensitive, fresh and beautiful verse, by which, with consummate skill, he has made his poetic thought, expressed in his own English words, a part of the literature of the West". Elämänviisaudet, aforismit ja mietelauseet ovat kaikessa lyhykäisyydessään ja jopa yksinkertaisuudessaan mielenkiintoista luettavaa. Niitä lukiessa täytyy olla ajatus mukana, muuten kauniit virkkeet muuttuvat vain sananhelinäksi. Mielelläni työllistän aivojani monin eri tavoin, tämä tapa olkoot yksi monesta. Lopuksi muutamia Tagoren viisauksia; pyydän teitä lukemaan ne aidosti ajatuksella.
4: Juuri maan kyyneleet pitävät sen hymyn kukoistavana.
41: Puut, kuin maan kaipaus, seisovat varpaisillaan kurkistellakseen taivaalle.
48: Tähdet eivät arastele näyttää tulikärpäsiltä.
71: Puunhakkaajan kirves pyysi itselleen vartta puulta. Puu antoi sen.
158: Valta pitää uhriensa tuskaista vääntelehtimistä kiittämättömyytenä.
187: Varpaat ovat sormia, jotka ovat hylänneet menneisyytensä.
191: Jousi kuiskaa nuolelle ennen sen sinkauttamista matkaan: "Sinun vapautesi on minun.
234: Kuu loistaa valoaan koko taivaalle, pimeät alueensa se säästää itselleen."
Hieman kuin Zen.
P.S. Kehotan kaikkia edellisistä pitäneitä lukemaan myös kirjan Lokki Joonatan. Mikäli ette pitäneet edellisistä, älkää vaivautuko. Syöttäisin helmiä sioille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti