Monet kyselevät, missä olen menossa opinnoissani. Vastaukseni on: viides vuosi kuudesta, lastentautien kurssi meneillään. Mikäli utelija on läheinen ihminen, saatan vielä lisätä: ”…ja kamala vauvakuume päällä!” Näinhän se on, vauvanhimo on päässyt iskemään minuun kyntensä. Olen jo 24-vuotias, koulu alkaa lähestyä loppuaan ja olen hyvin onnellisesti parisuhteessa (lue: kihloissa) – kuka kumma ei tässä vaiheessa alkaisi miettiä asioita pidemmälle? Kun yhtälöön lisätään vielä koulu, jossa saa lellitellä, pukea ja kylvettää vastasyntyneitä, pieniä 3,5 kiloisia, tuhisevia, nykerönenäisiä kääröjä, niin vauvakuume nousee jo vaarallisiin lukemiin.
Järki vai tunteet? Kuten ystäväni tietävät, olen todella tunteikas ihminen. Kuitenkin, jos kyseessä on vakava päätöksenteko, voin siirtää tunteiden verhon syrjään ja käsitellä asiaa jopa kylmän rationaalisesti. Olo on välillä kovin dissosiatiivinen, mutta järki vie voiton. Aion viedä opiskelut loppuun kunnialla, enkä halua mitään suuria häiriötekijöitä (kamala sanoa vauvoja häiriötekijöiksi, mutta niitähän ne ovat) sen tielle. Lisäksi, haluan mennä naimisiin ennen vauvoja, ennen edes vauvamahoja (konservatiivinen muru, sanoisi mieheni).
Jäitä hattuun, tyttö! Nyt on oiva aika nauttia elämästä sellaisena, kuin se on. Minulla on omat menemiset ja tulemiset, omat harrastukset. Saan viettää laadukasta parisuhdeaikaa ihan kahden kesken kultani kanssa, sekä saan halutessani olla aivan yksin omassa rauhassani. Saan ajatella (lähes) vain itseäni niin paljon kuin haluan, enkä ole vastuussa muista kuin itsestäni. Saan nukkua niin pitkiä yöunia kuin haluan, ilman häiriötekijöitä. Olen nuori, ja nautin nuoruudesta vielä kun sitä on. Vauvakuumeesta huolimatta.
