Huokaus. Syksy saapuu sateineen, ja koivujen lehdet kellastuvat jo. Mihin kesä oikein katosi? Sehän oli juuri tässä, tein onnellisena töitä ihanassa terveyskeskuksessa ja nautin auringon lämmöstä puutarhassa möyrien, golfkentällä tassutellen ja järvellä veneillen. Nyt se on vain muisto muiden seassa, joka lämmittää kuin ne sateenkaaren värein koristellut villasukat, jotka sain lahjaksi erään hyvän ystäväni äidiltä.
Noniin, sentimentaalisuus sikseen ja hieman iloisempaa sävyä kehiin. Viime kesähän oli nimittäin ensimmäinen työkesäni! Työt menivät odotettua paremmin, turhia stressaamatta ja ihanista työkavereista nauttien. Viikonloppuja oli ehkäpä liian harvoin täysin vapaana, enkä ehtinytkään reissata ystävien tai sukulaisten luona lainkaan. Työura on nyt saatu avatuksi ja mukava työpaikka toivottavasti tiedossa hieman pidemmällekin ajalle. Ymmärrän nyt sen, mitä ensimmäisestä työkesästä sanotaan: viimeistään silloin huomaa, kuinka vähän tietää ja osaakaan mitään lääketieteestä käytännön tasolla. Eikä syksyn ensimmäinen kouluviikko ole lainkaan tuonut siihen helpotusta, sillä seminaareissa käsitellään asioita liian pikkutarkasti tutkimusnäkökulmasta, joten paljoakaan apua käytännön perusterveydenhuollon työhön ei viimeisestä vuodesta tule saamaan, valitettavasti. Täytynee ottaa käsitöitä mukaan seminaareihin ja luennoille, että pysyy edes jotenkin hereillä ja tarkkaavana.
Viimeinen kouluvuosi sisältää ihotauteja, syöpätauteja, geriatriaa sekä kirurgian ja sisätautien täydentävät kurssit lopputentteineen. Näihin opiskelu tulee olemaan työlästä, mutta käytännön kannalta antoisaa. Lopputentteihin lukeminen tulee olemaan kenties lääkiksen tärkein suoritus, sillä vasta nyt osaa asioita lukea tulevan työelämän kannalta ja ottaa huomioon yleisimmät ja tärkeimmät sairaudet diagnostisine seikkoineen ja hoitoineen. Kaiken lisäksi minulla on edessä vielä eräs urakka: syventävät opinnot, jotka aion kyllä saada valmiiksi lokakuun loppuun mennessä, sillä en halua valmistumiseni jäävän niistä kiinni. Pitäisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja saada itsensä tekemään kaikki se aikaavievä mekaaninen kirjoitustyö, joka vielä puuttuu.
Summa summarum: minun ja valmistumisen välissä on vielä kahdeksan kuukautta intensiivistä opiskelua, ajoittaisia työpäiviä, syventävien opintojen saattaminen päätökseen sekä loppukevään kaksi kokonaista kuukautta sairaalatöitä sisätautien tai kirurgian klinikassa. Entä valmistumisen jälkeen? Suuria suunnitelmia on, mutta niistä kertominen jääköön toiseen kertaan. Elämä vie eteenpäin, luonnollisesti.
P.s. Olen astunut jälleen kaksi askelta eteenpäin lukuprojektissani. Lukemani kirjat olivat Henryk Sienkiewicz: Bartek, sankari. Kirjailija palkittiin v. 1905 "because of his outstanding merits as an epic writer". Toinen kirja oli José Saramago: Elefantin matka. Hänet palkittiin v. 1998 kirjalilijana, "who with parables sustained by imagination, compassion and irony continually enables us once again to apprehend an elusory reality". Molemmat kirjat olivat varsin mukavaa luettavaa, kerrankin.
