Huh hellettä!

Nyt se alkoi - Suomen kesä. Kauan sitä onkin jo odotettu! Tänään rikkoutui helleraja ensimmäistä kertaa tänä vuonna, ja huomiseksi on luvassa vielä lämpimämpää säätä. Talviturkinkin kävin heittämässä tänään päätä myöten Sääksjärven upean kirkkaassa vedessä. Näin alkukesästä Sääksin vesi tuntuu olevan vielä paljon puhtaampaa, mitä se myöhemmin on ihmismassojen vallattua pitkän hiekkarannan jokaisen pyyhkeenmenevän läntin. Josko sitä huomennakin eksyisi virkistäytymään.

Myönnän olevani talvi-ihmisiä henkeen ja vereen, rakastan lunta ja pakkasta ja kaikkia mahdollisia talviurheilulajeja hiihdosta lumisotaan. Rakastan talvessa myös sitä, kun pakkasen puremin poskin istuu nojatuoliin kuuman kaakaokupposen kera lukemaan hyvää kirjaa. Kesä on kuitenkin hyvin tervetullut pitkän talven jälkeen, tuntuu kuin itse heräisi eloon kasvien mukana! Kesän lämpö siirtyy syvälle sisimpään ja lämmittää siellä seuraavan talven yli. Viis siitepölystä, epämääräisistä pörriäisistä (lue: ötököistä, ei humaltuneesta nuorisosta), ne ovat toisarvoisia seikkoja, kun aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja kaikki ovat iloisia.

Tosiaan, kesän tullessa ihmiset ovat keskimäärin iloisemmalla tuulella. Tähän on spekuloitu syyksi niin valon määrän kuin D-vitamiinin saannin lisääntymistä. D-vitamiini onkin mielenkiintoinen tapaus: se kun ei oikeastaan ole vitamiini, vaan hormoni (kolesterolijohdannainen), jota valitettavasti lähes kaikki suomalaiset saavat säälittävän pienen määrän suurimman osan vuodesta. D-vitamiinia muodostuu iholla UV-säteiden vaikutuksesta ja sitä saadaan myöskin ravinnosta. Muun muassa kala ja maitotuotteet ovat hyviä D-vitamiinin lähteitä, mutta talvella nekään eivät riitä turvaamaan riittävää D-vitamiinin saantia. Virallinen saantisuositus - 7,5 µg päivässä - tuntuu auttamatta liian pieneltä summalta, sillä yliannostus tulee vasta 1,2 mg:n annoksilla (eli noin 160-kertaisella saannin ylittämisellä). D-vitamiini on käsittääkseni kiivaan tutkimustyön alaisena ja sen on todettu vaikuttavan niin psyykeen kuin fyysisiin tautitiloihin. Lisää aiheesta voit lukea lääketieteellisistä tutkimusjulkaisuista, kuten Aikakauslehti Duodecimistä. Noin, siinä oli pieni ylistyslaulu D-vitamiinin puolesta. Popsikaa ihmiset D-vitamiinia!

Kesän tuomat hymyyn kääntyneet suut ovat varmasti monien tekijöiden summa, mutta syystä viis, ihanaa nähdä niin monet ihmiset hyvällä tuulella. Itse nautin säästä kuin säästä, kunhan vain olen virittäytynyt oikeaan tunnelmaan. Nyt on kesä ja aion myös nauttia siitä niin kauan kuin se kestää! Nautin kesästä rannalla, lenkillä, katsellen auringonnousua ja -laskua, hyttystenpistoja raapimalla, mattoja pesten, laiturilla istuen ja varpaita vedessä uittaen, unettomina öinä itikoiden ininää kuunnellen...

Hetken hiljaisuus

Tuskin kukaan suomalainen voisi uskoa joutuvansa todistamaan ampumavälikohtausta keskellä kirkasta päivää, vieläpä omassa kotikaupungissaan. Itse en voinut uskoa sitä todeksi, kun kuulin ystäviltäni, että ihmisiä oli ammuttu torilla vain n. 50 metrin päässä meidän olinpaikastamme. Vielä hirvittävämpää asiasta teki se, että tekijä ei ollut suunnitellut tekoaan millään lailla, vaan uhrina olisi voinut olla kuka tahansa. Minä ja monet ystävistäni olivat vain hetkeä aikaisemmin kävelleet onnettomuuspaikan vierestä välttäen tapahtuman niukasti.

En kuullut laukauksia, onnekseni, mutta näin, kuinka eräs mies yritti elvyttää maassa makaavaa henkilöä ennen ambulanssien saapumista. Ne saapuivatkin nopeasti poliisien kera, ja kohta koko tori oli eristetty ja uhrit viety sairaalaan. Iäkäs rouva, jota oli yritetty elvyttää, kuoli saamiinsa vammoihin. Hänen aviomiehensä selvisi "vain" ampumahaavoilla, mutta uskon, että hänen mielessään on sitäkin suurempi haava vaimonsa kohtalosta. Kolmas uhri oli venäläinen mieshenkilö, joka oli lomamatkalla Kuopiossa. Hän sai ampumahaavan jalkaansa - ja kenties elinikäisen kammon Suomea kohtaan.

Tapahtunut kosketti minua enemmän kuin Myyrmäen pommi-isku tai viime vuosina tapahtuneet koulusurmat, puhumattakaan Aasian tsunamista tai USA:n hirmumyrskyistä. Tämä tapahtui niin lähellä minua ja olin todistamassa sen jälkiseurauksia aivan vierestä. Jos satut lukemaan tätä, niin pidä kanssani hetken hiljaisuus. Olisin voinut itse olla uhri.

Tähän hetkeen sopii jollain lailla Anna Puun C'est la vie (vaikka laulun lyriikat viittaavatkin ehkä johonkin toiseen tilanteeseen).

Maailmassa monta / on ihmeellistä asiaa

Kevätsää osaa olla hyvin oikukas, kuten tänään taas huomasin. Luin histologian tenttiin ikkunani äärellä ja katselin, kuinka aurinkoinen sää vaihtui pilviseksi, siitä sateiseksi, ja taas hetken päästä aurinko palasi taivaalle häätäen pilvet pois. Rakastan sitä, kun saa vangittua mieleensä tällaisia hetkiä, kuin impressionisti konsanaan!


Claude Monet

Ihmettelin, kun ihmiset kävelivät ja pyöräilivät kadulla ilman takkia ja sateenvarjoa luottaen siihen, etteivät nämä satunnaiset sadekuurot osu juuri heidän kohdalleen. Välillä ihmettelin sitä, kun taivaalla oleva pilvimassa näytti aivan hyaliinirustolta, mikä taas pisti minut ihmettelemään omia aivojani. Ehkä olen katsellut jo hieman liikaa histologisia näytteitä.


Vincent van Gogh

Lähdin isäni luo päivälliselle heti, kun totesin päntänneeni tarpeeksi. On ihanaa asua näinkin lähekkäin, kun aikaisemmin on ollut satoja kilometrejä välissä. Tänä aikana, kun olen asunut Kuopiossa, olen oppinut tuntemaan isääni paljon syvällisemmin. Ja kun olen oppinut tuntemaan isääni paremmin, olen myös oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Onpa ihme. Isäni luki minulle ääneen erään pätkän kirjasta Muodon muutos (Kirsti Lonka, Esa Saarinen). Siinä sanottiin, että oppiminen alkaa ihmettelemisestä.


Helene Schjerfbeck

Täytyi oikein ihmetellä, että olen ihmetellyt koko ikäni! Vauvasta asti olen katsellut ja ihmetellyt ympäristöäni. Isoveljeni oli kova kyselemään, mutta minä vain ihmettelin, ja ihmettelen edelleen. Ihmettelen ihmettelemästä päästyänikin, ihmettelen hereillä ja unissa – ja aamulla herättyäni ihmettelen uniani. Ihmetteleminen on minulle yhtä luontaista kuin käveleminen ja puhuminen - ihmettely on tapani oppia asioita.

Ihme, etten ole aikaisemmin huomannut sitä.

Carpe diem

Syksy. Tuttu ja turvallinen ympäristö, mutta uudet polut tallattavana täysin uudessa seurueessa. Tai ei aivan täysin – mukaan mahtuu myös muutama tuttu kasvo. Häsellystä, totuttelua, tutustumista. Sitä syksy oli, eikä sen muuta tarvinnutkaan olla.

Alkutalvesta rutiineita alkoi muodostua ja kaverisuhteet vakiintua, olo oli onnellinen. Uutuudenviehätys leijui vielä ilmassa, kuin aamulla pirskotettu hajuvesi illansuussa. Elämässäni oli onni, mutta osa siitä vietiin hetkeksi pois juuri ennen joulua. Joulumieli kuitenkin säilyi, ja uuden vuoden koittaessa löysin kadotetun onneni. Se oli vain matkannut hetkeksi muille maille.

Lopputalvi oli kuin uusi alku. Olin joululomalla muuttunut niin, että uudestaan ympäristöön tutustuminen vaati aikaa. Tämä hoitui hurvitellen, välillä ehkä liiankin kanssa, mutta olin taas mukana menossa - eheämpänä kuin koskaan! Tiedättehän sen tunteen, joka tulee usein matkan jälkeen: koti näyttää hieman erilaiselta kuin aiemmin, mutta se tuntuu silti kodilta, ihanalta kodilta. Sellainen olo minulla oli.

Kevät tuli, lumi suli, Kallaves' sanoi pulipuli. Ah, arjen iloja! Aurinko paistoi ja arki oli yhtä juhlaa. Siitepölykausikin alkoi tuoden jokavuotisen kiusansa allergisen nenään. Viisaiden savolaisten sanoin saan kuitenkin aivastella hyvillä mielin: "Ensimmäinen hyvvää, toinen pahhaa ja kolmas rahhaa." Mitäköhän vielä useammista aivastuksista seuraisi?

Siinä se oli, pähkinänkuoressa, ensimmäinen vuoteni matkalla lääkäriksi. Enää yksi tentti ennen kesää, sitten se on ohi. Kuluneisiin kuukausiin on mahtunut paljon erilaisia tunteita, monenlaisia hetkiä ja ihania uusia tuttavuuksia, joista on tullut kiinteä osa tämänhetkistä elämääni. Monta sellaista asiaa on tapahtunut, joita en olisi ikinä uskonut tapahtuvan, ja muutama sellainenkin, jota ei olisi tarvinnut tapahtua. Aika on vain hujahtanut huomaamatta ohitseni saattaen minut tähän hetkeen, tähän paikkaan, näihin tunnelmiin.