Tiedä häntä, minkä hormonimyrskyn tai nukkumatin hiekan uhriksi juuri jouduin, mutta tämä kappale yllätti minut täysin. Olen kuunnellut sen ennenkin, mutta tällä kertaa keskityin siihen kunnolla kuunnellen sanatkin, jotka veitsen lailla iskivät ja upposivat minuun. Harvoin tapahtuu mitään tällaista.
Harvoin saa jokin laulu minut itkemään.
Hear your heartbeat, beat a frantic pace
And it's not even seven AM
You're feeling the rush of anguish settling
You cannot help showing them in
Hurry up then, or you'll fall behind and they will take control of you
And you need to heal the hurt behind your eyes
Fickle words crowding your mind.
Sydämesi lyö, lyö kovaa, hakkaa.
Ei kello ole edes seitsemän.
Tunnevyöry, sut ahdistus valtaa,
et pysty sitä estämään.
Kiirehdi, siis, tai jäät taas jälkeen ja ne valtaavat sut kokonaan.
Ja joudut kestämään sen tuskan salaisen,
myrkyllisten ajatusten.
So,
Sleep, sugar, let your dreams flood in
Like waves of sweet fire, you're safe within
Sleep, sweetie, let your floods come rushing in
And carry you over to a new morning
Siis,
Nuku, kulta, anna unille valta
Lailla lempeän lämmön, ne turvaavat sua.
Nuku, rakkain, anna unien vallata sut
ja johtaa sut aina uuteen aamuun.
Try as you might, you try to give it up
Seems to be holding on fast
It's hand in your hand, a shadow over you
A beggar for soul in your face
Still it don't mater if you won't listen
If you won't let them follow you
You just need to heal, make good all your lies
Move on and don't look behind
Teet minkä voit, yrität jo unohtaa.
Ei se silti tunnu hellittävän.
Se tarttuu sun kätees, luo varjon ylitses,
vaanii sinun sieluas.
Väliäkö sillä, et kuule sitä,
et anna sen sua vainota.
Sun täytyy nousta, valheesi hyvittää,
jatkaa matkaa taakse katsomatta.
So,
Sleep, sugar, let your dreams flood in
Like waves of sweet fire, you're safe within
Sleep, sweetie, let your floods come rushing in
And carry you over to a new morning
Siis,
Nuku, kulta, anna unille valta
Lailla lempeän lämmön, ne turvaavat sua.
Nuku, rakkain, anna unien vallata sut
ja johtaa sut aina uuteen aamuun.
Day after day
Fickle visions messing with your head
Fickle, vicious
Sleeping in your bed, messing with your head
Fickle visions
Fickle, vicious
Päivä toiseen vaihtuu,
ajatukset häilyvät saa sun pään sekaisin.
Muuttuvat, ilkeät.
Ne seuraa sua sänkyyn, saa sun pään sekaisin.
Ajatukset häilyvät,
muuttuvat, ilkeät.
Sleep, sugar, let your dreams flood in
Like waves of sweet fire, you're safe within
Sleep, sweetie, let your floods come rushing in
And carry you over to a new morning
Nuku, kulta, anna unille valta
Lailla lempeän lämmön, ne turvaavat sua.
Nuku, rakkain, anna unien vallata sut
ja johtaa sut aina uuteen aamuun.
maanantai 28. kesäkuuta 2010
maanantai 21. kesäkuuta 2010
Love Stockholm 2010
Koko kesäkuu on ollut yhtä hullunmyllyä Tukholmassa, "rakkauden kaupungissa" (jonka lentokenttä on myös julistettu viralliseksi rakkauden lentokentäksi). Lähes joka ilta on ollut esityksiä, konsertteja tai muuta (ilmais)ohjelmaa aina enenevässä määrin kesäkuun 19. päivän lähestyessä. On kai sanomattakin selvää, mitä tuona päivänä tapahtui: kyseessä oli Victorian ja Danielin elämän (toistaiseksi) tärkein päivä. Sanomalehdet, juorulehdet sekä bussipysäkkien, metrokäytävien ja tienvarsien mainoskyltit ovat pursunneet kuvia Vickanin kestohymystä ja hänen tulevan siippansa raamikkaista silmälaseista, ja vannottaneet ikuista, aitoa rakkautta. Häähumu on ympätty myös jäätelötuutteihin, hääleivonnaisiin, kukkakimppuihin, postimerkkeihin, ja, kiitos Mattelin, jopa Barbie-nukkekin Victoriasta on tekeillä. Luulisin juhlahömpötyksen yltäneen vähintään naapurimaihinkin, eller hur?
Toivon todella, että kaikki tämä oheistoiminta on tehty kattamaan häiden kustannuksia osaltaan, ne kun olivat yhteensä n. 20 miljoonaa kruunua (2 milj. €), josta tosin puolet hoitui kuulemma perinteiseen tyyliin: Pappa betalar. Tänä vuonna ruotsalaisia veronmaksajia kuitenkin käytetään hyväksi hieman paremmin ja siten jokainen on saanut kantaa kortensa kekoon (eli rahansa hääkakkuun), sillä verotuloja kertyy noin 8 milj. kr edellisvuotta enemmän, eli noin 6-7 kr per veronmaksaja, jollainen myös minä olen. Tiedä häntä, kuinka paljon kustannuksista (kenties suurin osa ellei sitten kaikki) loppujen lopuksi mutkien kautta jäi tavallisen kansalaisen harteille.
Kesäkuun 19. päivä on jo ohi, ja rauha maassa. Ainakin melkein. Julkinen liikenne kaupungissa alkaa olla taas ennallaan lauantain täysseisauksen jälkeen, mutta turisti- ja muut ihmismassat eivät vielä ole kokonaan poistuneet katukuvasta – kenties he toivovat näkevänsä tuoreen hääparin vielä kerran. Yleisessä ilmapiirissä on kuitenkin havaittavissa selkeä muutos: koko kesäkuun on ollut kuin ukkosen edellä, jatkuvaa jännityksen tunnetta ilmassa ja pientä levottomuutta jokaisessa ohikulkijassa. Ja nyt se on poissa. Jännitys katosi ilman kipunoita Thorin vasarasta, vaikka varmasti rakkauden säkeneitä lentelikin lauantaina miljoonittain oikeiden salamoiden sijasta. Tabloidit puivat vielä tehokastakin tehokkaammin häiden jälkimainingit, mutta niiden mentyä ohi on taas valtakunnassa kaikki hyvin.
P.S. Mietitte ehkä, olinko itse paikan päällä katsomassa kuninkaallisia häitä? Olin, mutta liian aikaisin. Ystäväni Pauliinan ja hänen poikaystävänsä, jotka olivat käymässä luonani juuri lauantaina, kanssa olisimme saaneet todella hyvän paikan häiden seuraamiseksi, mutta meidän olisi pitänyt jäädä seisomaan ja odottelemaan vielä lähes kolmeksi tunniksi kyseiseen paikkaan. Ai että mitä teimme? Televisiokin oli keksitty, ja sieltä näki koko komeuden varmasti paremmin, kuin mitä olisi elävässä elämässä kuunaan ehtinyt näkemään. Sitä paitsi, jalat puutuvat vähemmän sohvalla istuen kuin ihmismassan keskellä jäykkänä seisten.
Toivon todella, että kaikki tämä oheistoiminta on tehty kattamaan häiden kustannuksia osaltaan, ne kun olivat yhteensä n. 20 miljoonaa kruunua (2 milj. €), josta tosin puolet hoitui kuulemma perinteiseen tyyliin: Pappa betalar. Tänä vuonna ruotsalaisia veronmaksajia kuitenkin käytetään hyväksi hieman paremmin ja siten jokainen on saanut kantaa kortensa kekoon (eli rahansa hääkakkuun), sillä verotuloja kertyy noin 8 milj. kr edellisvuotta enemmän, eli noin 6-7 kr per veronmaksaja, jollainen myös minä olen. Tiedä häntä, kuinka paljon kustannuksista (kenties suurin osa ellei sitten kaikki) loppujen lopuksi mutkien kautta jäi tavallisen kansalaisen harteille.
Kesäkuun 19. päivä on jo ohi, ja rauha maassa. Ainakin melkein. Julkinen liikenne kaupungissa alkaa olla taas ennallaan lauantain täysseisauksen jälkeen, mutta turisti- ja muut ihmismassat eivät vielä ole kokonaan poistuneet katukuvasta – kenties he toivovat näkevänsä tuoreen hääparin vielä kerran. Yleisessä ilmapiirissä on kuitenkin havaittavissa selkeä muutos: koko kesäkuun on ollut kuin ukkosen edellä, jatkuvaa jännityksen tunnetta ilmassa ja pientä levottomuutta jokaisessa ohikulkijassa. Ja nyt se on poissa. Jännitys katosi ilman kipunoita Thorin vasarasta, vaikka varmasti rakkauden säkeneitä lentelikin lauantaina miljoonittain oikeiden salamoiden sijasta. Tabloidit puivat vielä tehokastakin tehokkaammin häiden jälkimainingit, mutta niiden mentyä ohi on taas valtakunnassa kaikki hyvin.
P.S. Mietitte ehkä, olinko itse paikan päällä katsomassa kuninkaallisia häitä? Olin, mutta liian aikaisin. Ystäväni Pauliinan ja hänen poikaystävänsä, jotka olivat käymässä luonani juuri lauantaina, kanssa olisimme saaneet todella hyvän paikan häiden seuraamiseksi, mutta meidän olisi pitänyt jäädä seisomaan ja odottelemaan vielä lähes kolmeksi tunniksi kyseiseen paikkaan. Ai että mitä teimme? Televisiokin oli keksitty, ja sieltä näki koko komeuden varmasti paremmin, kuin mitä olisi elävässä elämässä kuunaan ehtinyt näkemään. Sitä paitsi, jalat puutuvat vähemmän sohvalla istuen kuin ihmismassan keskellä jäykkänä seisten.
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Haaveita vain
Jotta ihmisen elämänhalu olisi täysi, jotta ihminen itse olisi täysi, täytyy hänellä olla haaveita ja unelmia, joita kurkotella kuin kirahvi, joka kurkottaa kaulallaan puiden ylimmätkin lehdet suuhunsa. Joka väittää eläneensä elämänsä unelmitta, vedättää sinua toden teolla. Meillä kaikilla on omat prinssi Uljaamme (lue: Carl-Philipimme ;) ja 7-oikein-lottorivimme, joita ajattelemaan vaivumme tuon tuosta tuomaan arkeen hieman lisää hohdetta.
Omat unelmani ovat olleet varsin sekalaista seurakuntaa kummallisista mieliteoista lähtien. Takana on muutamia jo toteutuneita toiveita: pienenä halusin päästä leikkaukseen, johonkin ihan pieneen ja harmittomaan vain, ja kas! näin tapahtui. Olen myös aina salaa toivonut uutta jääkautta, ja toistaiseksi hyvään suuntaan ollaan menossa ilmaston lämpenemisineen, jäätikön sulamisineen, otsonikerroksen tuhoutumisineen ja viimeisimpänä tulivuorenpurkauksineen.
Opiskelupaikkani lääkiksessä oli haave, jonka toteutumiseen pystyin itse vaikuttamaan juuri niin paljon, kuin jaksoin ja halusin. Jatkohaaveena, eikä suinkaan mahdottomana, minulla on lääkäriaseman ja konditorian yhdistäminen; odotushuoneessani vastaanoton jonotus menisi kuin siivillä toinen toistaan herkullisempia kakkuja ja suolaisia piirakoita maistellessa. Toki kahvila-konditoria olisi auki muillekin kuin lääkäriaseman potilaille, ja vastaanotollekin pääsisi vaikka ei kahvihammasta kolottaisikaan.
Toinen unelma, jonka kanssa olen lennellyt pitkin pilvistä taivaankantta viime päivät, on oma, kattava kirjakokoelma. Ei, mitä tahansa kirjoja en hyllyyni kelpuuttaisi, vaan keräisin kirjastooni kaikki Nobel-palkitut kirjat, joita tähän mennessä on nimetty satakunta vuosilta 1901-2009, poislukien vuosi 1935 ja toisen maailmansodan aika 1940-1943. Nämä klassikot kerättyäni ja luettuani olisi muiden kirjallisuusklassikoiden aika, mutta tämän rajapyykin saavuttamiseen voi kulua vuosikymmen jos toinenkin.
Unelmien ei tarvitse olla suuria ollakseen merkittäviä – pienetkin haaveet voivat antaa suuren syyn jatkaa eteenpäin elämässään ja saada ihmisen tavoittelemaan uutta. Unelmat ovat moninaisia ja asettuvat lomittain kuin ulottuvuudet nivoutuen välillä toisiinsa muodostaen suurempia unelmia. Kaikkea tätä kuvaa hyvin sanonta: Hetki tuomen ja syreenin välillä. Aika, kun tuomi ja syreeni puhkeavat kukkaan, on merkki kesän alusta, mutta tätä teoreettista hengähdystaukoa kyseisten kasvien kauneimman hetken välillä ei oikeasti edes ole, vaan toinen vaihtuu toiseksi kuin varkain. Niin on myös unelmien laita – ensimmäisen kukoistaessa ovat jo seuraavan nuput alkaneet aueta.
Omat unelmani ovat olleet varsin sekalaista seurakuntaa kummallisista mieliteoista lähtien. Takana on muutamia jo toteutuneita toiveita: pienenä halusin päästä leikkaukseen, johonkin ihan pieneen ja harmittomaan vain, ja kas! näin tapahtui. Olen myös aina salaa toivonut uutta jääkautta, ja toistaiseksi hyvään suuntaan ollaan menossa ilmaston lämpenemisineen, jäätikön sulamisineen, otsonikerroksen tuhoutumisineen ja viimeisimpänä tulivuorenpurkauksineen.
Opiskelupaikkani lääkiksessä oli haave, jonka toteutumiseen pystyin itse vaikuttamaan juuri niin paljon, kuin jaksoin ja halusin. Jatkohaaveena, eikä suinkaan mahdottomana, minulla on lääkäriaseman ja konditorian yhdistäminen; odotushuoneessani vastaanoton jonotus menisi kuin siivillä toinen toistaan herkullisempia kakkuja ja suolaisia piirakoita maistellessa. Toki kahvila-konditoria olisi auki muillekin kuin lääkäriaseman potilaille, ja vastaanotollekin pääsisi vaikka ei kahvihammasta kolottaisikaan.
Toinen unelma, jonka kanssa olen lennellyt pitkin pilvistä taivaankantta viime päivät, on oma, kattava kirjakokoelma. Ei, mitä tahansa kirjoja en hyllyyni kelpuuttaisi, vaan keräisin kirjastooni kaikki Nobel-palkitut kirjat, joita tähän mennessä on nimetty satakunta vuosilta 1901-2009, poislukien vuosi 1935 ja toisen maailmansodan aika 1940-1943. Nämä klassikot kerättyäni ja luettuani olisi muiden kirjallisuusklassikoiden aika, mutta tämän rajapyykin saavuttamiseen voi kulua vuosikymmen jos toinenkin.
Unelmien ei tarvitse olla suuria ollakseen merkittäviä – pienetkin haaveet voivat antaa suuren syyn jatkaa eteenpäin elämässään ja saada ihmisen tavoittelemaan uutta. Unelmat ovat moninaisia ja asettuvat lomittain kuin ulottuvuudet nivoutuen välillä toisiinsa muodostaen suurempia unelmia. Kaikkea tätä kuvaa hyvin sanonta: Hetki tuomen ja syreenin välillä. Aika, kun tuomi ja syreeni puhkeavat kukkaan, on merkki kesän alusta, mutta tätä teoreettista hengähdystaukoa kyseisten kasvien kauneimman hetken välillä ei oikeasti edes ole, vaan toinen vaihtuu toiseksi kuin varkain. Niin on myös unelmien laita – ensimmäisen kukoistaessa ovat jo seuraavan nuput alkaneet aueta.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Kookospähkinöitä mulla tässä on…
Etsiessäni aamulla jotain tiettyä (jota en enää muista millään, enkä muistaakseni löytänytkään) ruokaa äitini kuiva-ainekaapista, silmäni osuivatkin ylähyllyn peränurkassa nököttävään pussiin kookosjauhetta, jossa oli päivämäärä umpeutumassa. Mikä löytö! Olen vasta viime vuosien aikana oppinut pitämään kookoksesta, mutta enää en todellakaan voisi kuvitella inhoavani sitä – kookos on ehdottomasti yksi suosikkimauistani! Tehtyäni tämän harvinaislaatuisen löydön minuun iskikin valtava himo leipoa jotain kookoksellista.
Leipominen on yksi niistä asioista, joista nautin täysin rinnoin ja voisin jopa sanoa rakastavani leipomista, mutta kiitos aineenvaihduntani jo pelkkä ajatus ihanaisen täyteläisestä sitruunajuustokakusta tai rommirusinamuffinsseista saa vaa'an lukeman pompsahtamaan pari kiloa ylemmäs – saati sitten jos joutuisin yksin syömään koko herkkuluomukseni. Ystäväni kiittävät onnessaan leipomispuuskiani, kun kannan heille nautittavaksi yhtä sun toista herkkua ja ihanuutta.
Kookosjauheesta saa tehtyä kookosmaitoa, joten minun oli löydettävä resepti, johon sitä sisältyisi. Etsinnän aloitin seuraamistani ruokablogeista (kinuskikissa, voisilmäpeliä, Sugar & Spice by Celeste, Exclusively Food) ja Tastespottingista, mutta en löytänyt tarpeeseeni soveltuvaa reseptiä millään. Onneksi täti-Google pelasti pulasta tällä Mahdottoman Kookospiiraan reseptillään! Mahdottoman siitä tekee se, että siinä on mahdotonta epäonnistua. Piiras on uunissa parhaillaan, lisään tähän myöhemmin kuvan ja sanallisen arvostelun luomuksestani.
Piiraaseen tarvittiin vain 2,5 dl kookosmaitoa ja olin jo tehnyt sitä 4 dl, joten yli jäänyt 1,5 dl piti käyttää johonkin. Sekoitin kattilassa kookosmaidon, pari teelusikallista kaakaojauhetta (aitoa sokeroimatonta, ei mitään Oboyta!), 2 tl sokeria vastaava määrä makeutusainetta ja lämmitin sekoitellen, kunnes kaakao oli täysin liuennut. Kaadoin juoman kuppiin ja lisäsin vielä lorauksen kylmää maitoa. Taivaallista! Upeaa! Olin juuri kehittänyt itselleni mielettömän ihanan jälkiruokajuoman. Kannustan lämpimästi jokaista kookoksen ja kaakaon ystävää kokeilemaan tätä, tulette rakastumaan siihen!
Leipokaa, hyvät ihmiset, leipokaa! Tai tulkaa edes kahville, niin pääsen leipomaan teillekin jotain.
Leipominen on yksi niistä asioista, joista nautin täysin rinnoin ja voisin jopa sanoa rakastavani leipomista, mutta kiitos aineenvaihduntani jo pelkkä ajatus ihanaisen täyteläisestä sitruunajuustokakusta tai rommirusinamuffinsseista saa vaa'an lukeman pompsahtamaan pari kiloa ylemmäs – saati sitten jos joutuisin yksin syömään koko herkkuluomukseni. Ystäväni kiittävät onnessaan leipomispuuskiani, kun kannan heille nautittavaksi yhtä sun toista herkkua ja ihanuutta.
Kookosjauheesta saa tehtyä kookosmaitoa, joten minun oli löydettävä resepti, johon sitä sisältyisi. Etsinnän aloitin seuraamistani ruokablogeista (kinuskikissa, voisilmäpeliä, Sugar & Spice by Celeste, Exclusively Food) ja Tastespottingista, mutta en löytänyt tarpeeseeni soveltuvaa reseptiä millään. Onneksi täti-Google pelasti pulasta tällä Mahdottoman Kookospiiraan reseptillään! Mahdottoman siitä tekee se, että siinä on mahdotonta epäonnistua. Piiras on uunissa parhaillaan, lisään tähän myöhemmin kuvan ja sanallisen arvostelun luomuksestani.
Piiraaseen tarvittiin vain 2,5 dl kookosmaitoa ja olin jo tehnyt sitä 4 dl, joten yli jäänyt 1,5 dl piti käyttää johonkin. Sekoitin kattilassa kookosmaidon, pari teelusikallista kaakaojauhetta (aitoa sokeroimatonta, ei mitään Oboyta!), 2 tl sokeria vastaava määrä makeutusainetta ja lämmitin sekoitellen, kunnes kaakao oli täysin liuennut. Kaadoin juoman kuppiin ja lisäsin vielä lorauksen kylmää maitoa. Taivaallista! Upeaa! Olin juuri kehittänyt itselleni mielettömän ihanan jälkiruokajuoman. Kannustan lämpimästi jokaista kookoksen ja kaakaon ystävää kokeilemaan tätä, tulette rakastumaan siihen!
Leipokaa, hyvät ihmiset, leipokaa! Tai tulkaa edes kahville, niin pääsen leipomaan teillekin jotain.
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Kotini on matkalaukkuni
Ylihuomenna nostan kytkintä ja lähden muutaman kuukauden mittaiselle työmatkalle läntiseen kuningaskuntaan keskelle kuninkaallista häähuumaa. Laukkua en ole vielä pakannut, mutta olen päättänyt ottaa mahdollisimman vähän tavaraa mukaan jättäen kaiken tarpeettoman pois. Saa nähdä miten onnistun, kun tarvitsenkin mukaan vielä tuon, ja tuokin tuosta voisi olla tarpeellinen, ja ilman tätä en pärjää millään... Katastrofi luvassa. Helpotuksena voin todeta, että kun on elänyt aikansa (ks. jäljempänä) vain rajoitetulla määrällä matkatavaroita, ei kaikkia arjen turhakkeita, hiustenkuivaaja etunenässä, osaa enää kaivatakaan. Elämä on yksinkertaistunut, rutiinit liittyvät vain oman matkalaukun järjestyksen ylläpitämiseen. Ei paljoa imureita ja rättejä tarvitse, kun siivouspäivä koittaa!
Tosiaan, siirtolaiselämää olen viettänyt jo toukokuun puolestavälistä asti, kun alivuokralainen asettui asuntooni ja muutin evakkoon isäni luo. Tämä aika on mennyt siis pitkälti matkalaukusta (huom! tähän sopisi elatiivin '-sta' sijaan myös inessiivi '-ssa') eläen, reissaten paikasta toiseen pysähtymättä varsinaisesti mihinkään. Voisi kuvitella, että tätä se kodittomuus on... Mutta tarkemmin ajatellen: kotini on matkalaukkuni. On ollut siitä lähtien kun luovutin avaimeni pois. Olo on kummallisen vapaa, kun koko maallinen omaisuus (pl. hiustenkuivaaja) kulkee mukana yhdessä laukussa, jonka voi pakata aina uudelleen ja kulkea sen kanssa minne haluaa (lue: minne jaksaa raahata, se on sanoisinko melko painava). Tässäkin elämäntavassa, kuten kaikessa, on omat puolensa...
Liikkuva elämä tuntuu helpolta, mutta raskaalta.
Helpolta, koska aina voi tulla ja mennä oman mielen mukaan ilman varsinaisia rajoitteita, kun kodistakaan ei tarvitse huolehtia. Voi kulkea auringon mukaan ja suunnistaa tähdistä, tehdä majan sinne, missä sydän lepää.
Raskaalta, sillä jokaisessa paikassa, johon pysähdyn edes hetkeksi, on jotain niin hyvää, että lähteminen sattuu. Se sattuu, sillä ikinä ei tiedä milloin palaa, jos lainkaan. Eroahdistus iskee yhä uudelleen ja uudelleen, ja suunnaton koti-ikävä valtaa mielen, sillä huomaamattani olen tehnyt kodin jokaisesta paikasta, jossa olen matkalaukkuni avannut.
Ja jonka hiustenkuivaajaa olen käyttänyt.
Tosiaan, siirtolaiselämää olen viettänyt jo toukokuun puolestavälistä asti, kun alivuokralainen asettui asuntooni ja muutin evakkoon isäni luo. Tämä aika on mennyt siis pitkälti matkalaukusta (huom! tähän sopisi elatiivin '-sta' sijaan myös inessiivi '-ssa') eläen, reissaten paikasta toiseen pysähtymättä varsinaisesti mihinkään. Voisi kuvitella, että tätä se kodittomuus on... Mutta tarkemmin ajatellen: kotini on matkalaukkuni. On ollut siitä lähtien kun luovutin avaimeni pois. Olo on kummallisen vapaa, kun koko maallinen omaisuus (pl. hiustenkuivaaja) kulkee mukana yhdessä laukussa, jonka voi pakata aina uudelleen ja kulkea sen kanssa minne haluaa (lue: minne jaksaa raahata, se on sanoisinko melko painava). Tässäkin elämäntavassa, kuten kaikessa, on omat puolensa...
Liikkuva elämä tuntuu helpolta, mutta raskaalta.
Helpolta, koska aina voi tulla ja mennä oman mielen mukaan ilman varsinaisia rajoitteita, kun kodistakaan ei tarvitse huolehtia. Voi kulkea auringon mukaan ja suunnistaa tähdistä, tehdä majan sinne, missä sydän lepää.
Raskaalta, sillä jokaisessa paikassa, johon pysähdyn edes hetkeksi, on jotain niin hyvää, että lähteminen sattuu. Se sattuu, sillä ikinä ei tiedä milloin palaa, jos lainkaan. Eroahdistus iskee yhä uudelleen ja uudelleen, ja suunnaton koti-ikävä valtaa mielen, sillä huomaamattani olen tehnyt kodin jokaisesta paikasta, jossa olen matkalaukkuni avannut.
Ja jonka hiustenkuivaajaa olen käyttänyt.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)