Pelkoa ja inhoa Kuopiossa

Oloni on kummallisen rauhaton ja epätodellinen. Istun koneen ääressä huoneessani, ympärilläni leijuu kerrostalon normaali hiljaisuus satunnaisine äänineen viereisistä asunnoista. Melkein saan kylmiä väreitä tästä hetkestä, jokin on pielessä. Epämääräisen olotilani aiheuttaja kumottaa suoraan edessäni sälekaihtimien välistä: oranssi taivas. Aavemaisesti hohtava, harmahtavan oranssi taivas, joka ei ole lainkaan luonnollinen. Karmivan keinotekoisuuden kruunaa oranssi nostokurki, joka kurottaa kohti oranssia taivasta. Ällöttävää, etten sanoisi. Ihminen aistii kaikista väreistä voimakkaimmin juuri oranssin, minkä takia se onkin huonoiten siedetty väri (vaatetuksessa, lempivärinä jne.). Kenties tämän takia tunnen oloni epämukavaksi oranssin taivaan alla: se on hälytysväri, eikä todennäköisesti turvallinen.

A kettle full of reality

Today I decided to work out my language skills which at this rate are growing rusty like a battered old iron kettle that has been left behind at weather's mercy. There it stands all alone, meets every sunrise and sunset with no one to share them with. It has to stay still on the spot where it has been left even in the sharpest autumn wind when the rain beats the nature at it's mightiest. It stands quiet in the coldest winter night when the only sound audible is the sound of complete silence.

How does the kettle feel about its fate? The spot where it is left is all it knows. The one place is the whole world for it - the world that is both beautiful in its cruelness and caring in its unmercifulness. The weather treats it for what it is, nothing more, nothing less. It's a battered old iron kettle that has been left behind. This fate is all it knows.

– Surely it would be a lot happier if it were all shiny and flawless in a warm, spotless kitchen with welcoming smells of freshly baked pastry, we think. But would it? It wouldn't feel the weather caressing its surface or see the sun move across the sky. The birds couldn't land on it to sing their songs about far-away forests from where they have just returned. It would not be a part of the world it has used to be since it was left behind.

However, if the kettle woulnd't have been left behind it wouldn't be the battered old iron kettle to start with. Perhaps it would feel the wonders of bubbling fluids inside it and smell the savory stews it would behold. The kettle would be a good old iron kettle that is used for the finest of cookings and to reveal the secrets of the most exquisite of flavours.

For the good old iron kettle, be that as it may, the world outside the kitchen would be unknown because it would never have been left behind. And what comes for the battered old iron kettle - the world inside the house would be unknown for it because it hadn't been taken care of in the first place. Thus they are two different objects in two different realities. Their fates differ in every possible way, and each way is unknown for the other as well as independed of the other. In this moment the two fates cannot coexist, but there can be other fates to face. Right now it is this moment that counts.

Exercise over. How do I feel? I feel just like the kettle. The world I live in is all I know. This one place of time and space is the whole world for me, and I am the one person for this place and time. This is my reality, this moment counts.

Out of curiosity - uteliaisuudesta.

Tiedät, että vastaantulevalle henkilölle on sattunut jotain, jos hän nilkuttaa pahasti.
Tiedät, että eräällä sukulaisistasi on syömishäiriö, ja että Pirkko-täti ja Heikki-eno eivät puhu toisilleen kuin pakon edessä.
Tiedät, että maailmankaikkeus syntyi alkuräjähdyksestä, mutta et tiedä, mitä oli sitä ennen.

Esität itsellesi pienen, mutta olennaisen kysymyksen: Miksi?

Ihmiset ovat loputtoman uteliaita olentoja. Lapsina olemme kaikki läpikäyneet kyselyiän (joka monilla ei lopu ikinä) selvittäessämme tätä maailmaa, jossa elämme. Oli kyse omasta lähisuvustamme, jonka kanssa jaamme perimämme, tai maailmankaikkeudesta, jossa elämme, haluaisimme tietää lisää. Janoamme lisätietoa etenkin henkilökohtaisista asioista, joita yritämme peitellä. Pyrimme jatkuvasti selvittämään oman mielenrauhamme vuoksi maailmaa ja sen ilmiöitä. Mielenkiintomme herää ja etsimme omaa Mr. Wattsoniamme apuun, jotta juttu saataisiin ratkaistua.

Jokaisella ihmisellä ja jokaisella suvulla on omat salaisuutensa. Oma maailmankaikkeutemme itsessään on yksi suuri mysteeri, jota tiede yrittää ratkoa saamatta kuin pieniä kuiskauksia asioiden oikeasta laidasta. Pala palalta yhdistelemällä, välillä virheosumia korjaillen salaisuuksia selvitetään kunnes asioiden oikea laita tulee ilmi. Kun totuus vihdoin on edessämme, emme välttämättä halua uskoa sitä. Heikki-eno paljastuu agressiiviseksi alkoholistiksi, vastaantulija on vammautunut pysyvästi jäädessään rattijuopon yliajamaksi kotikadullasi. Maapallo onkin pyöreä, eikä se olekaan maailman keskipiste (vaikka se siksi mielivaltaisesti voidaan määritellä tietyssä yhteydessä)… Ironiaa ei välillä voi olla huomaamatta, vaikka niin haluaisimme.

Emme voi sille mitään. Uteliaisuutemme on kuin suklaakonvehti aivan nenäsi alla – sitä vastaan ei voi taistella. Niin kauan kuin olemme yksilöitä, ajattelemme ja toimimme itsenäisesti, meillä on myös salaisuuksia. Saadessamme selville lisää tästä maailmankaikkeudesta ja sen ilmiöistä, paljastuu uusia, selvitystä vaativia asioita, ja kehityksen myötä ilmestyy myös avaimet niiden ratkomiseen. Uteliaisuus on ihmiskunnan vahvuus, mutta voiko se olla myös sen tuho? Heikki-eno ei pidä siitä, mitä sait selville, ja eräänä päivänä löydät itsesi sairaalan teho-osastolta, potilaana. Tutkimme, kehittelemme, rakennamme ja teemme kokeita, kunnes jokin menee pahasti pieleen. Maapallon biologinen kello käynnistyy aloittaen lähtölaskennan aikakautemme suurimpaan joukkotuhoon.

Kenties se on jo käynnistetty. Siitä puhutaan koodinimellä Ilmastonmuutos.

Luulotautinen lääkäri

Lunta sataa lumiennätykseksi asti, lämpötila on nollassa, AKT lakkoilee ja ahtaajat vielä toistaiseksi tyytyvät uhkailemaan lakolla. Kevät on näköjään lähtenyt käyntiin muutenkin kuin säiden puolesta. Lakkoilut ja muut uutisaiheet sikseen, carpe diem: päivien edetessä valoisa aika pitenee pitenemistään ja energiaa riittää vaikka mihin – esimerkiksi Finland Ice Marathoniin, matkaluistelutapahtumaan, joka oli tuossa pari viikkoa sitten. Sijoituin omassa sarjassani (12,5 km naisten kuntosarja) kahdenneksitoista kaunoluistimilla luistellen, aikana 55:03. Ensi vuonna sitten 25 km urakka, pitänee hommata matkaluistimet.

Kunnollisen, tunnollisen nuoren naisen tapaan viime aikoina olen sekä keskittynyt kehonhuoltoon sopivasti hemmottelemalla itseäni (lue: säännöllinen hierojalla käynti) ja urheilemalla riittävän monipuolisesti että panostanut opintoihin lukemalla ahkerasti. Railakkaaseen opiskelijaelämään "kuuluvan" juhlimisen määrä on vähentynyt merkitsevästi (aina ei vaan jaksa…) uuden vuoden sujahdettua kostean railakkaasti raikkaassa Alppi-ilmassa Helsingin lääkisporukan kanssa. Kiivastahtinen syksy ja stressaava tammikuu - kiitos erään uusintatentin, joka onneksi meni läpi melko hyvällä arvosanalla - ovat vaihtumassa rauhallisempaan kevääseen, jossa häämöttää vain kolme tenttiä.
Kyllä, kolme (3) tenttiä koko keväänä.

Opintojen edetessä kurssit tulevat yhä mielenkiintoisemmiksi; tällä hetkellä menossa on kliininen mikrobiologia 1, joka sisältää eri mikrobit (bakteerit, sienet, hiivat ja virukset) ja niiden aiheuttamat infektiot. Yllättävää kyllä, motivaationi on katossa ja lukeminen sujuu vallan mallikkaasti! Kuitenkin väistämättä tunnen takaraivossani kehittyvän bakteerikammon paineen, joka kasvaa päivä päivältä suoraan verrannollisena opiskelun määrään. En tajunnutkaan, kuinka pelottavaa on tietää liian monen bakteerin nimet, ulkomuodot, kasvupaikat ja ko. bakteeri-infektion aikaansaamat taudit eri riskiryhmineen, puhumattakaan jokaisen bakteerin jatkuvasti lisääntyvästä resistenssistä antibiootteja kohtaan. Yksi kerrallaan antibiootit lakkaavat tehoamasta yhteen sun toiseen bakteeriin, kunnes mitään ei ole enää jäljellä…

Toinen huono puoli medisiinisen tiedon lisääntymisessä on, että väistämättä alkaa diagnosoimaan itseään. Sydämestä löytyykin sivuääni – sen on pakko olla osittain avonainen foramen ovale! Rytmihäiriöitäkin esiintyy, pitäisiköhän tässä jo lähteä kardiologin paikkeille. Yksi varpaan kynsi on hieman erilainen kuin muut – no nyt olen saanut jostain kynsisilsan (T. rubrum)…