Unohdettu kirjailija

Sunnuntain (26.2.) Hesarissa oli sivun kokoinen juttu kirjailija Kurt Vonnegutista. (seuraa nostalginen hetki) Vonnegut päätyi vuosia sitten aivan sattumalta käsiini, kun valitsin umpimähkään lukion äidinkielen pakollisesta kirjalistasta Vonnegutin kirjan Teurastamo n:o 5 – eli lasten ristiretki. Kirjan nimi kai kuulosti mielenkiintoiselta, ja halusin katsoa, mitä kirjalla on minulle annettavanaan. (ja-sanan eteen tulee tässä virkkeessä pilkku, sillä substantiivi vaihtuu lauseiden välillä)

Teurastamo n:o 5 ei ollutkaan mitä tahansa soopaa, vaan aidosti ja oikeasti hyvä kirja. En muista tarinan kulusta kuin sen, että se sijoittuu Dresdenin pommitukseen toisen maailmansodan aikana. Muistan kuitenkin kirjan tunnelman kuin eilisen - se on yhä käsin kosketeltava. Olen lukenut monia Vonnegutin kirjoja, mutta vain Teurastamo n:o 5 on saanut minussa aikaan voimallisen tunneperäisen reaktion. Myönnettäköön, etten ole tässä suhteessa aivan stereotyyppinen naisihminen, sillä pidän myös sotaelokuvista (minisarja Taistelutoverit on laatutavaraa!) ja lähtökohtani kirjan lukemiseen oli kenties keskiverto lukiolaistyttöä parempi. Oli miten oli, suosittelen kirjaa hyvin lämpimästi, kuten Vonnegutia kirjailijana muutenkin. Aloittakaa silti tästä kirjasta.

Kurt Vonnegut kirjoittaa taidokasta satiiria, ja Hesarin artikkelissakin häntä siteerataan ”pirulliseksi humoristiksi” ja ”filosofisten vitsien kirjoittajaksi”. Muut lukemani kirjat ovat paikoin olleet jopa sekopäisiä. Muistan erään kirjan kohtauksen, jossa päähenkilönä olevaa toimistotyöntekijää kiusaa työpaikallaan kärpäsparvi, ja hermonsa menettäneenä hän pestaa joukon ihmisiä tappamaan kärpäset puolestaan. Yksi tappometodi oli astia täynnä saippuavettä: viedään astia hitaasti lähellä katossa majailevaa kärpästä, ja kun kärpänen tajuaa uhkan lähestyvän ja lähtee lentoon, se lentomekaniikkansa takia tiputtautuu ensin alaspäin, jumittuu saippuavaahtoon ja hukkuu lopulta saippuaveteen. Että sellaista.

Sain juuri luettua Nobel-projektin ulkopuolisen kirjan, nimittäin Jean M. Untinen-Auelin viimeisimmän Maan lapset-sarjan kirjan. Huhhuh. Yli 800 sivua pitkitettyä tarinankerrontaa. Oikeastaan vasta viimeinen neljännes kirjasta oli samaa jännittävän mukaansatempaavaa Auelia kuin sarjan aiemmat kirjat, mutta tulipahan luettua.

Ja nyt hiihtoladulle!

Hormonihirmuilua

Näin naistentautien tentin alla hieman asiaa kuukautiskierrosta, sen säätelystä ja raskaudenehkäisystä.

Kuukautiskierron aikana tapahtuu monia muutoksia hormonitoiminnan ansiosta. Kaikki saa alkunsa aivojen hypotalamuksesta, joka erittää sukupuolihormoneita vapauttavaa hormonia (gonadotropin releasing hormone, GnRH) 60-90 min välisinä pulsseina. GnRH vapauttaa aivolisäkkeestä eli hypofyysistä follikkelia stimuloivaa hormonia (FSH) ja luteinisoivaa hormonia (LH), ja nämäkin vapautuvat pulsseina. FSH kulkeutuu verenkierron mukana munasarjoihin, joissa se saa munarakkulan eli follikkelin kypsymään ja erittämään naissukupuolihormoni estradiolia. Estradioli pieninä pitoisuuksina estää gonadotropiinien (FSH, LH) eritystä, mutta täysikokoisen follikkelin tuottama suuri estradiolimäärä saa aikaan erityspiikin gonadotropiineissa. LH-piikki saa aikaan follikkelin puhkeamisen eli ovulaation, jolloin munasolu vapautuu munarakkulasta ja kulkeutuu munatorveen, jossa hedelmöittyminen voi tapahtua.

Puhjennut munarakkula surkastuu keltarauhaseksi, joka erittää progesteronia ja estradiolia. Progesteroni saa kohdun limakalvon kypsymään niin, että hedelmöittynyt munasolu voi kiinnittyä siihen ja alkaa muodostaa istukkaa, joka alkaa tuottaa istukkahormoni hCG:tä. Ennen kuin istukan oma progesteronieritys pääsee käyntiin, hCG ylläpitää keltarauhasta ja takaa näin raskauden jatkumisen. Mikäli hedelmöitystä ei tapahdu, progesteronin ja estradiolin eritys keltarauhasesta vähenee, keltarauhanen surkastuu ja kohdun limakalvo irtoaa kuukautisvuotona.

Istukkahormoni hCG:tä käytetään hyväksi raskaustesteissä. Testit havaitsevat jo hyvin pienet määrät (10-25 IU/l) hCG:tä, joka vastaa sitä määrää hCG:tä, joka on hedelmöityksen tapahduttua mitattavissa n. 7 vrk ennen oletettuja kuukautisia. Tästä hCG-pitoisuus kaksinkertaistuu joka 1,5 päivän välein 10. raskausviikolle asti, jonka jälkeen se alkaa laskea.

Yhdistelmäehkäisypillerien ehkäisevä vaikutus perustuu matala-annoksisen estrogeenin gonadotropiinierityksen estoon ja siten ovulaation estoon. Lisäksi hormonien (estrogeeni+progestiini) vaikutuksesta kohdunkaulan lima muuttuu siittiöitä läpäisemättömäksi ja kohdun limakalvo epäsuotuisaksi hedelmöittyneen munasolun kiinnittymiselle.

Myös pelkkä progestiini ehkäisee raskautta. Suuremmilla annoksilla se estää ovulaation, pienemmillä annoksilla vain muuttaa kohdunkaulan limaa ja kohdun limakalvoa. Ehkäisyteho on silti yhtä suuri molemmilla annoksilla. Progestiinivalmisteita ovat minipillerit, ehkäisykapseli ja hormonikierukka.

Aatteellisuutta?

Seuraa presidentinvaalien alla käyty lyhyt keskustelu.
(J) – Mitä, muru on konservatiivi!
(E) - Enpäs!
(Muutaman sekunnin tauko, jonka aikana äsken minua kohtaan esitetty syytös saavuttaa tietoisuuteni.)
(E) - …mitä se edes tarkoittaa?

Kuten ystäväni tietävät, en seuraa politiikkaa. En edes pidä siitä. Kyseisestä substantiivista tulee mieleeni kuva 1900-luvun alun hienostosta, tai tauluja ja huonekaluja entisöivä työläinen - tämä taas lienee seurausta substantiivista ”konservaattori”. Kaikkitietävä Wikipedia kertoo minulle, että konservatiivisuus tai konservatismi on suuntaus, joka välttää muutosta ja tukee perinteisiä normeja. Termiä käytetään useimmiten politiikassa joko kuvaamaan liikkeitä jotka yrittävät säilyttää vallitsevia yhteiskunnallisia näkemyksiä, tai tarkemmin, kuvaamaan tietynsuuntaista tällaista aatejärjestelmää. Se kertoo myös, että konservatiivisuus on sama kuin oikeistolaisuus, jota kansallinen Kokoomus edustaa, eli ollaan melkeinpä samiksia tuoreen tasavallan presidentin Sauli Niinistön kanssa!

Asia ratkesi, vaikkakaan se ei saanut minua vakuuttuneeksi politiikan kiinnostavuudesta yhtään sen enempää. Viime syksystä lähtien olen seurannut jokseenkin enemmän politiikkaa niin kunnallisella sektorilla kuin eduskunnan tasollakin, ja olen todennut ainoastaan sen, kuinka hätiköityjä ja huonosti perusteltuja jotkut päätökset voivatkaan olla. Mikäli politiikassa todella olisi jotain järkeä tai jos joku osaa kyseisen väittämän osoittaa kiistatta vääräksi, voisi politiikka imaista minutkin mukaansa, mutta näillä eväillä en aio puhua siitä sen enempää.

P.S. Luin juuri kirjan Pjongjangin akvaariot. Kirja kertoo erään keskitysleiriltä selvinneen loikkarin (=pakolaisen) tarinan. Hullua touhua, ei millään uskoisi nykyajaksi ellei tietäisi. Kuka vielä väittäisi, että kommunismi on inhimillistä?