Vielä on kesää jäljellä - noin puolet. Lukutahti senkun kiihtyy, kun ymmärsin käyttää kirjastoa hyväksi tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, eli kirjastotätejä. Heillä on alan koulutus, he ovat lukeneet runsaasti sekä kirjallisuuden klassikoita että tuoreiden kirjailijoiden teoksia ja ennen kaikkea he istuvat neuvontatiskin takana enimmäkseen tyhjän panttina. Mikä potentiaali, mikä voimavara!
Ensimmäinen ristiretki kirjastotädin tietojen syövereihin tuotti tulosta. Luettuani Hermann Hessen kirjan Narkissos ja kultasuu, olin myyty. Kirjan teemana on rakkaus, muttei suinkaan mikään Jean Austinin maailmassa liitelevä kliseinen, romantiikkaa pursuava vaaleanpunainen röyhelö, vaan aito, pyyteetön rakkaus, ystävien keskeinen rakkaus ja ihailu sekä suurimpana kaikista äidinrakkaus (toim. huom. edellinen tarkoituksella yhdyssanana kirjoitettuna, ei siis sisällä yhdyssanavirhettä). Henkilöhahmot ovat aitoja, inhimillisen hiomattomia, epätäydellisiä ja juuri siksi niin vastustamattomia. Kultasuun huikentelevainen, edesvastuuton elämä aukesi eteeni selkeämpänä kuin mikään elokuva ikinä. Hermann Hesse palkittiin Nobelin kirjallisuuden palkinnolla vuonna 1946 "for his inspired writings which, while growing in boldness and penetration, exemplify the classical humanitarian ideals and high qualities of style".
Toinen kirjastotädin käteeni ojentama opus oli Ernest Hemingwayta, mikäpä muukaan kuin Vanhus ja meri. Kirja on kerrassaan ihastuttavan mukaansatempaava, vauhdikas tempo kietoo lukijan otteeseensa, pistää tuntemaan vanhuksen tuskat ja houreet keskellä merta taistelussa elämänsä suurimmasta saaliista. Tätä kirjaa ei tee mieli laskea käsistään, ennen kuin viimeiset sanat on luettu. Seuraavana kirjana taidan lukea vielä toisen Hemingwayn... Ernest Hemingway palkittiin Nobelin kirjallisuuden palkinnolla vuonna 1954 "for his mastery of the art of narrative, most recently demonstrated in The Old Man and the Sea, and for the influence that he has exerted on contemporary style". Kerrassaan upeaa.
Satuin myös lukemaan Päivi Alasalmen kirjan Tuo tumma nainen, joka on kertomus kahden niin erilaisen suvun yhdistymisestä ja tuhosta. Alasalmen kirjat ovat tunnettuja niiden synkeistä naiskohtaloista - niin myös tässä kirjassa. Luettu on myös erään naislääkäri-kirjailijan - jonka nimi on nyt aivan liian vaikea palauttaa muistiini, eikä googlekaan tässä näytä auttavan - kirja Kolopalloilijoiden maa. Se kertoo golfkentän ympäristön eläinten elämästä hellyyttävästi ja hauskasti, mutta kovin kömpelösti.
Näillä eväillä jatkan ahkerasti neuvonnan kirjastotätien hyväksikäyttöä - suosittelen lämpimästi muillekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti