Päätin kiivetä eräälle tietylle vuorelle. Haaste kiilsi mielessäni kuin kaunein kiiltokuva lapsuudenaikaisessa keräilyalbumissani. Tämä vuori on erityisen suuri ja vaikea kiivetä, joten valmistelin koitosta huolellisesti kiipeilemällä muita vuoria ja kukkuloita...
Totta puhuen, oikeastaan en pohjustanut tulevaa, vaan välttelin sitä. Tiesin, että tämän vuoren valloittaminen tulisi olemaan erityinen haaste. Olin yrittänyt kiivetä sille jo pari kertaa, aina kääntyen takaisin ennen kuin joutuisin haastamaan itseni. Tuo vuori ei ollut mikään erityisen kaunis, mutta sitäkin tunnetumpi ja halusin kertoa muille valloittaneeni juuri sen vuoren...
Totta puhuen, en halunnut valloittaa juuri sitä vuorta. Se sattui vain olemaan minun omavaltaisesti keksimäni tavoitelistan eräs kohta, jonka voisin halutessani suorittaa nyt tai myöhemmin tai innostuksen puuttuessa jättää sille kiipeämisen kokonaan väliin...
Totta puhuen, en ollut edes päättänyt kiivetä juuri tälle vuorelle...
Totta puhuen, se ei edes ole vuori, eikä sille voi kiivetä.
Tämä mielikuvieni vuori on venäläinen klassikkokirjallisuus, ja sen lukeminen on minulle aivan yhtä suuri haaste kuin vuorikiipeily harrastelijakiipeilijälle. Venäläiset romaanit ovat kaiken kaikkiaan pitkästyttäviä, ikävystyttäviä ja etenkin sekavia valtavine henkilöhahmokavalkaadeineen. Kuitenkin, kuten aiemmista kirjoituksistani tiedätte, Nobel-kirjallisuusprojektini tiimoilta väistämättä törmään myös venäläisiin Nobel-palkinnon saaneisiin kirjailijoihin.
Lukemani kirja oli Boris Pasternakin Tohtori Zivago, joka on asultaan tyypillinen venäläinen klassikkoromaani sijoittuen poikkeuksellisesti vallankumouksellisten ja sotaisien vuosien 1905 ja 1917 ympäristöön. Pasternakille myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1958 "for his important achievement both in contemporary lyrical poetry and in the field of the great Russian epic tradition". Neuvostoliiton päättäjät pakottivat Boris Pasternakin kieltäytymään palkinnosta.
Pasternakin lisäksi on kolme muuta venäläiskirjailijaa, joille Nobelin kirjallisuuden palkinto on myönnetty: Mihail Šolohov (1965), Aleksandr Solženitsyn (1970) sekä Joseph Brodsky (1987). Toivottavasti heidän kirjoistaan löytyy äänikirjaversioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti