Titityy!

Hei taas. Täällä minä olen. En ole mennyt minnekään, olen vain innostunut touhuamaan kaikenlaista. Viime aikoina olen tehnyt erilaisia käsitöitä, työn alla on mm. pitsilakanat (joihin pitsiä tulee yhteensä 5-7 m, tällä hetkellä valmiina 90 cm) ja kaunis, valkoinen, pitsisomisteinen pooloneule. Virkkaamisen ja neulomisen lisäksi olisi aika muokata vanhoja kesävaatteita uuteen uskoon, että niitä kehtaisi pukea taas päälleen. Muoti muuttuu, mutta uusia vaatteita ei tule ostettua kovin tiuhaan…

Oletteko huomanneet, että kevät on tullut? Talitintit laulavat kilpaa titityytä auringon paisteessa, vesi tippuu tiptiptip räystäiltä ja tienvarsien lumipenkat alkavat luhistua sloshhh. Meidän pihallamme on lisäksi erityinen kesäpaikka – roskakatoksen edessä on n. 1 m2 kokoinen alue, jossa asfaltti näkyy! Muu piha on vielä 15-50 cm jää- ja lumikerroksen peittämä eikä 2 m korkea (minun kolaamani), pulkkamäkenä toiminut lumikasa ole madaltunut vielä laisinkaan, mutta tuo kesäpaikka leviää vääjäämättä ja luo lupauksen lämpimästä. Myös autotallin edusta on jo täysin sula, ja suunnitelmissani on hakata pari asfalttikoloa muualle pihaan jään sulamisen edistämiseksi. Viimekin keväänä meidän etupihamme oli ensimmäisenä sula koko naapurustosta.

Olen minä ehtinyt lukeakin hieman. Sain juuri päätökseen suloisen kuvauksen Japanin entisen pääkaupungin elämästä 1900-luvun puolivälissä. Kirjailija Yasunari Kawabatan kirja Kioto oli todellakin pieni taideteos, jota lukiessa voi kuulla perinteisen japanilaisen musiikin korvissaan ja nähdä kirsikankukkien terälehtien leijailevan maahan kevätauringossa. Hän sai Nobelin kirjallisuuden palkinnon v. 1968 ”for his narrative mastery, which with great sensibility expresses the essence of the Japanese mind".

Tässä kaikki tällä erää, mutta älkää luulko, etteikö minulla olisi ässää hihasta ensi kertaa varten!