Syksy. Tuttu ja turvallinen ympäristö, mutta uudet polut tallattavana täysin uudessa seurueessa. Tai ei aivan täysin – mukaan mahtuu myös muutama tuttu kasvo. Häsellystä, totuttelua, tutustumista. Sitä syksy oli, eikä sen muuta tarvinnutkaan olla.
Alkutalvesta rutiineita alkoi muodostua ja kaverisuhteet vakiintua, olo oli onnellinen. Uutuudenviehätys leijui vielä ilmassa, kuin aamulla pirskotettu hajuvesi illansuussa. Elämässäni oli onni, mutta osa siitä vietiin hetkeksi pois juuri ennen joulua. Joulumieli kuitenkin säilyi, ja uuden vuoden koittaessa löysin kadotetun onneni. Se oli vain matkannut hetkeksi muille maille.
Lopputalvi oli kuin uusi alku. Olin joululomalla muuttunut niin, että uudestaan ympäristöön tutustuminen vaati aikaa. Tämä hoitui hurvitellen, välillä ehkä liiankin kanssa, mutta olin taas mukana menossa - eheämpänä kuin koskaan! Tiedättehän sen tunteen, joka tulee usein matkan jälkeen: koti näyttää hieman erilaiselta kuin aiemmin, mutta se tuntuu silti kodilta, ihanalta kodilta. Sellainen olo minulla oli.
Kevät tuli, lumi suli, Kallaves' sanoi pulipuli. Ah, arjen iloja! Aurinko paistoi ja arki oli yhtä juhlaa. Siitepölykausikin alkoi tuoden jokavuotisen kiusansa allergisen nenään. Viisaiden savolaisten sanoin saan kuitenkin aivastella hyvillä mielin: "Ensimmäinen hyvvää, toinen pahhaa ja kolmas rahhaa." Mitäköhän vielä useammista aivastuksista seuraisi?
Siinä se oli, pähkinänkuoressa, ensimmäinen vuoteni matkalla lääkäriksi. Enää yksi tentti ennen kesää, sitten se on ohi. Kuluneisiin kuukausiin on mahtunut paljon erilaisia tunteita, monenlaisia hetkiä ja ihania uusia tuttavuuksia, joista on tullut kiinteä osa tämänhetkistä elämääni. Monta sellaista asiaa on tapahtunut, joita en olisi ikinä uskonut tapahtuvan, ja muutama sellainenkin, jota ei olisi tarvinnut tapahtua. Aika on vain hujahtanut huomaamatta ohitseni saattaen minut tähän hetkeen, tähän paikkaan, näihin tunnelmiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti