sunnuntai 6. joulukuuta 2009

6.12.

En ole kummoinen historian ystävä, enkä hevin muista merkittävien historiallisten tapahtumien vuosilukuja saati sitten tarkkoja päivämääriä. Isänmaallinen minä kuitenkin olen ja muistan sen tärkeimmän päivämäärän - itsenäistymispäivämme. Suomi on ollut itsenäinen tänään, 6.12, kaiken kaikkiaan 92 vuotta.

Itsenäisyyspäivän perinteenä olemme aina katsoneet itsenäisyyspäivän vastaanoton televisiosta - samoin kuin lähes 2 000 000 suomalaista. Ohjelma on oikeastaan tappavan tylsää katsottavaa, muutama tunti pelkkää kättelyä ja vieraiden kävelyä. Hyvä on, myönnetään, vieraiden pukuloiston ja julkkisten bongauksen takiahan sitä katsotaan, jokainen haluaa nähdä pilkahduksen seurapiirielämästä valtakuntamme katolta. Pukuja myös arvostellaan (ainakin meidän perheessämme) rankasti pienintä yksityiskohtaa myöten. Upea tapa opettaa lapset arvostelemaan muita, vaikka se onnistuukin vain kerran vuodessa!

Tänään on myös toinen adventtipäivä. Vaikka adventilla onkin uskonnollinen pohja, minulle sillä on lähinnä perinnemerkitys. Se toimii ikäänkuin supistettuna joulukalenterina, jossa on 24 luukun sijasta neljä luukkua. Kaksi mennyt, kaksi jäljellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti